Search results for "uusi työ"
showing 5 items of 5 documents
Oman onnensa sepät : tutkimus Jyväskylän maalaiskunnasta vuosina 1985-1994 ylioppilastutkinnon suorittaneista nuorista
1998
"Kai kuulun semmosiin sekatyöläisiin" : ammatillinen identiteetti matkailualaa opiskelevien ja matkailutyötä tekevien kokemana
2010
Tutkielman tavoitteena oli kuvata matkailualan perustutkinnon suorittaneen matkailupalvelujen tuottajan kokemusta ammatillisesta identiteetistään ammatillisen kasvun ja kehittymisen eri vaiheissa. Tavoitteena oli myös ymmärtää, millaisia aineksia matkailualan perustutkinnon suorittaminen on antanut opiskelijoiden ammatillisen identiteetin kehittymiselle ja subjektiksi tulemiselle. Tutkimusmetodina oli fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, jossa analyysin kohteena olivat tutkittavien kerrotut ja kirjoitetut kokemukset. Tutkimukseen osallistui kahdeksan henkilöä, joista neljä matkailualan perustutkintoa suorittavaa aikuisopiskelijaa ja neljä saman tutkinnon aiemmin suo-rittanutta matka…
Liminaalitilan käsite työn muutosten jäsentäjänä
2013
Liminaalitila on antropologiassa määritelty välitilaksi, kynnyksellä olemiseksi. Liminaalisuus on nykypäivän työelämälle ominainen piirre, joka voi näyttäytyä kaaoksena, mutta myös uutta luovana muutosvaiheena.
Kokemus työyhteisöön kuulumisesta rakentuu asiantuntijuutta arvostavassa ja hyväksyvässä vuorovaikutuksessa
2022
Lectio praecursoria viestinnän väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimuksen Työyhteisöön liittymisen ja kuulumisen rakentuminen vuorovaikutuksessa tarkastustilaisuudessa Jyväskylän yliopistossa 4.12.2021. Vastaväittäjänä toimi dosentti, FT Anne Laajalahti (Vaasan yliopisto) ja kustoksena professori Anu Sivunen (Jyväskylän yliopisto). Työn pääohjaajana on toiminut apulaisprofessori Leena Mikkola (Tampereen yliopisto).
Tietotyö vapauttaa (Kirja-arvio)
2007
Kirja-arvio: Jakke Holvas & Jussi Vähämäki: Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Helsinki, Teos. 215 s. nonPeerReviewed